Blogimerkinnät, jotka liittyvät jollain tapaa aiheeseen porvoo, listataan tällä sivulla. Hakemistossa on yhteensä 13 blogimerkintää.
Julkaistiin 09.08.2012
Kävin aamulla taas piippailemassa biitsillä. Tällä kertaa olin paikalla vain 40 minuuttia ja kaivoin ylös lähinnä sellaisia esineitä, jotka eivät olleet kovin syvällä ja jotka eivät olleet metallinpaljastimen mukaan umpirautaa. Ensimmäinen löytö oli 50 sentin kolikoksi katsomani pellinpätkä, jonka kuitenkin kotosalla totesin vain 20-senttiseksi. Kaiken kaikkiaan hiekasta löytyi kaksi 20 sentin kolikkoa, yksi 10 pennin hapantunut kolikko, pari ruosteista naulaa, pullonkorkkia ja juomatölkin sokkaa, kaksi muodotonta metallista kappaletta ja yksi arvatenkin koruun kuuluva metalliesine. Kolikoiden määrän osalta tämä pikavisiitti oli tuottoisampi kuin useat aikaisemmat samalle seudulle tekemäni aarteenmetsästyskeikat.
Julkaistiin 27.07.2012
Lähdin puoli kuuden maissa aamusta kävelemään Kokonniemen uimamontulle. Viivyin siellä varttia vaille seitsemään asti. Se on edelleen ainoa paikka, jossa käyn kaivelemassa. Tältä paikkakunnalta löytyisi varmaan muitakin uimarantoja pengottavaksi, mutta vielä tämä vakiopaikka jotain jaksaa etsijälleen antaa. Tällä kertaa nousi kertaalleen koluamastani biitsialueesta useita pullonkorkkeja, foliota, pari hiuspinniä ja pussinsulkijaa, kaksi viiden sentin kolikkoa ja arvokkaimpana esineenä penkille joltain unohtunut kymmensenttinen. Löytyi myös jokin rautainen tai lyijystä valettu harakanvarvaskoru tai jokin talismaanin osa. Mikä lie.
Julkaistiin 24.07.2012
Hankin metallinpaljastimen kesällä 2012 ja olen tehnyt sillä parikymmentä piippailureissua. Osa keikoista on ollut yhtä tyhjän kanssa, paitsi toki kerryttänyt kokemusta ja vähentänyt sohvaperunamoodissa olemisen määrää, mutta välillä maasta on noussut kiinnostaviakin esineitä. Kiinnostavin niistä tähän mennessä taitaa olla Veeran sormus, joka näkyy kuvissa hopeanvärisenä. Se ei liene maanneen hiekassa kovin pitkään johtuen sormuksen kunnosta ja sen kaiverruksesta. Luovutan sormuksen sen oikealle omistajalle jos hän ottaa yhteyttä ja ilmoittaa mikä on tarkalleen sormukseen kaiverettu viesti.
Julkaistiin 21.07.2012
Aamulla tein 2,5 tunnin pituisen keikan vakiopaikalle, Porvoon Kokonniemessä sijaitsevalle hiekkakuopalle, sekä siitä noin puolen kilometrin päässä sijaitsevalle pururadan kyljestä löytyvälle lumenkaatopaikalle. Saattaa olla, ettei se ole lumenkaatopaikka, vaan jotain muuta. Ainakaan aarteita sieltä ei löytynyt. Alue oli niin kivikkoista, etten viitsinyt kovin pitkään rikkoa itseäni. Etenkin kun paikalta löytyi vain yksi ruosteinen mutteri, naula ja pullonkorkkeja.
Julkaistiin 19.07.2012
Tässä blogimerkinnässä näytän minkälaisilla kamppeilla käyn piippailemassa. Mikäli jossain vaiheessa tulevaisuutta hankin lisää kalustoa, pyrin päivittämään niistä tiedot tälle sivulle. Mukana on digipokkarilla otettuja kuvia. Kuvat tuntuvat olevan lähes poikkeuksetta tärähtäneitä. Kuvanvakaaja ei taida olla kovin hyvä tai sitten meikäläisellä on joku kahvikuppineuroosi.
Julkaistiin 18.07.2012
Tämänkertainen rundi vakiopaikalla tuotti ei-toivottua tulosta. Löysin ratanaulan, kiskonaulan tms. Muuta mainitsemisen arvoista ei noussut. Se johtunee siitä, kun otin tällä kertaa haravoitavakseni lentopallokentän. Kolusin siitä puolet ja kentän ulkoreunoja jonkin verran. Raharintamalla metallinpaljastin ei tehnyt erikoisempia löytöjä; yhden ilmeisesti 20-senttisen ja jonkin hyvin, hyvin hapertumispisteessä olevan pellinpätkän, joka lienee ollut joskus rahanarvoinen kolikko. Se on kuitenkin tässä tuotekaarensa vaiheessa ruostunut muodottomaksi. Kuten hyvin monet muutkin löydökset. Löysin useita täysin muodottomia rautamöykkyjä.
Julkaistiin 15.07.2012
Hiekkakuoppa Kokonniemessä, Porvoon keskustasta parin kilometrin päässä korven suuntaan, tarjosi tällä kertaa poikkeuksellisen määrän pikkukolikoita. Kolikot löytyivät läheltä lasten leikkipaikan aluetta, jonka suunnalla on myös jyrkkä portaikko paikalta pois ja jonka välittömässä läheisyydessä on penkkejä sekä jonkinlainen myyntikoju. Ehkä näistä tekijöistä johtuen alueella tepsuttelee paljon kolikoita pudottelevaa porukkaa.
Julkaistiin 13.07.2012
Kokonniemeltä löytyi perussettiä: nauloja, hiuspinnejä, foliota tai alumiinipaperia, juomatölkkien sokkia, pari pullonkorkkia. Joitain nappien palasia. Tämän satsin erikoisuudet ovat kolikot, jotka löytyivät hyvin läheltä toisiaan. Kuvissa näkyvät pienimmät kolikot ovat kymmenpennisiä markka-ajalta. Pennit olivat sanotaanko puolen metrin säteellä toisistaan ja noin parinkymmenen senttimetrin syvyydessä.
Julkaistiin 06.07.2012
Tämänkertainen löytöretkeily Porvoon Kokonniemellä sijaitsevassa uimapaikassa, tietääkseni pohjavedellä täyttyneen hiekkakuopan rannalla, tarjosi palkinnoksi lähinnä pullonkorkkeja. Sekä tietenkin tölkkien sokkia. Jonkin verran foliota tai alumiiniskeidaa ja muutakin arvotonta nousi pintaan.
Julkaistiin 04.07.2012
En ole vielä saanut kyllikseni Porvoon Kokonniemen puhdistamisesta. Se johtuu siitä, että alueella on paljon piippailtavaa, käyn siellä piippailemassa 1,5 tai enintään pari tuntia kerrallaan ja olen aika hidas liikkeissäni. Tällä kertaa alueelta löytyi kaikkea muuta paitsi kolikkoja.
Julkaistiin 26.06.2012
Tämä taisi olla ensimmäinen metallinpaljastinreissu. Se suuntautui Porvoon Kokonniemelle, paikkaan, jota olen myöhemminkin tonkinut. Ensimmäinen keikka päättyi odottamattoman äkkiä huomattuani kuinka jumalattoman paljon hyttysiä aamuvarhaisella on. Löytöjä ekalla kerralla kertyi vaatimattomasti. Nekin melkeinpä kaikki pintahiekasta. 20 sentin kolikko oli kuitenkin ensimmäinen löytöni. Se on kuvassa keskimmäisenä.